Kuka olen?
Olen Katriina Rauanmaa, 41-vuotias neljän lapsen äiti Etelä-Nummelasta, Vihdistä. Olen kotoisin maaseudulta Varsinais-Suomesta. Matkani on kulkenut Suomen suurimpien kaupunkien Tampereen, Espoon ja Helsingin kautta Vihtiin, takaisin maaseudulle.
Kiinnostukseni yhteiskunnallisiin asioihin on syttynyt lapsuudenkodissani, jossa yhteiskunnallisista ilmiöistä on keskusteltu aktiivisesti. Tämä kiinnostus vei opiskelemaan yliopistoon pääaineena sosiaalityö, sivuaineina johtaminen, hallintotiede, valtio-oppi ja sosiaalipsykologia. Olen työskennellyt erikoissairaanhoidossa lasten- ja nuorisopsykiatrialla. Nykyään työskentelen Keski-Uudenmaan hyvinvoitialueella Itäisten perheneuvolapalveluiden esihenkilönä. Toimin lisäksi sivutoimisena yrittäjänä.
Olen työssäni nähnyt pahoinvoinnista ja mielenterveysongelmista aiheutuvat seuraukset yhteiskunnalle: Suomalaisten työkyvyttömyyseläkkeistä 51,5 % on mielenterveysperusteisia ja puolet mielenterveyden häiriöistä alkaa jo ennen 15. ikävuotta.
Yhteiskunnallisen vaikuttamisen ohella harrastan puutarhatöitä, ratsastusta, uimista sekä käyn kuntosalilla. Koen ammatillisen kehittymisen itselleni tärkeäksi, ja tästä syystä opiskelen jatkuvasti jotakin uutta. Asuminen
maaseudulla on itselleni merkityksellinen asia: rakastan luonnon
kauneutta ja rauhaa.
Se, että voin antaa mieleni levätä, katsella ikkunasta rauhoittavia
kallioita ja puita sekä astua suoraan takapihalta vehreään metsään ovat
asioita, joita arvostan elinympäristössäni eniten. Olen kiitollinen siitä, että saan asua kunnassa, joka tarjoaa upeat puitteet
luonnossa liikkumiseen ja harrastamiseen sekä asukkailleen monipuolisia elämisen mahdollisuuksia asua turvallisesti niin kylissä, taajamissa kuin taajamien ulkopuolella. Pidetään kiinni tästä ympäristön monimuotoisuudesta myös jatkossa.
Koulutus:
* Yhteiskuntatieteiden maisteri (YTM), sosiaalityöntekijä. Pääaine sosiaalityö, sivuaineet sosiaalipsykologia, valtio-oppi, hallintotiede ja johtaminen
* Kognitiivinen lyhytterapeutti
* Neuropsykiatrinen valmentaja
* Tunnetaito-ohjaaja
* Perhearviointimenetelmä: perheen voimavarojen, vahvuuksien ja vaikeuksien arviointimenetelmä
* Valmentava mentori
* Psykoterapeuttikoulutuksen edellyttämät lisäopinnot
* Voimavarakeskeinen työnohjaajakoulutus (kesken)
* Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto JYET (kesken)
Luottamustehtävät:
* Vihdin kunnan varavaltuutettu 2021-25, sivistyslautakunnan jäsen 2021-25
*Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen varavaltuutettu 2022-25, tulevaisuus ja kehittämislautakunnan varajäsen 2022-25
* Vihdin Keskustan kuntayhdistyksen hallituksen jäsen 2022

