Digitaalisuus ennaltaehkäisyn välineenä Vihdissä

Kirjoitimme Oxana Kyllösen kanssa mielipidekirjoituksen "Digitaalisuus ennaltaehkäisyn välineenä Vihdissä" Vihdin Uutisissa 19.5. julkaistulla Vaalikynä -palstalla.
Digitaalisuus ennaltaehkäisyn välineenä Vihdissä
Mielenterveyden
kannalta erityisesti nuoruusikä on merkittävää aikaa, sillä useimmat
psykiatriset sairaudet puhkeavat nuoruudessa. Terveyden ja hyvinvoinnin
laitoksen (THL) mukaan arviolta 20-25 % nuorista kärsii jostakin
mielenterveyden häiriöstä jo ennen aikuisikää. Koronapandemia on
herättänyt meidät keskelle suurta mielenterveyden kriisiä. Nyt jos
koskaan tarvitsemme ennaltaehkäiseviä matalan kynnyksen palveluja,
joiden avulla tukea ja lisätä yksilöiden ja perheiden voimavaroja sekä
mielenterveyden hyvinvointia. Mielenterveyteen investoiminen on samalla
investointia tulevaisuuden työelämään.
Lapsille, nuorille ja perheille tulisi olla Vihdissä nykyistä helpommin löydettävissä tietoa perheille tarjottavista palveluista. Näitä palveluita tulisi kehittää virtuaalisten tekoälyä hyödyntävien hoito- ja palvelupolkujen avulla. Tämä tarjoaisi mahdollisuuden ohjata ja tarjota jokaiselle oikeaan aikaan tukea nykyistä nopeammin, anonyymisti sekä matalalla kynnyksellä. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii www.mielenterveystalo.fi. Tällä hetkellä usean virtuaalisen hoidon alku vaatii työtä löytää sekä oikealle sivulle että oikean palvelun äärelle sivuston valtavasta tietomäärästä johtuen. Näiden hoito- ja palvelupolkujen olisi tärkeää kohdistua suoraan Vihtiin ja liittyä osaksi täällä tarjottavia tuen muotoja. Vihdissä paikallisesti tuotetun virtuaalisen hoito- ja palvelupolun ideana olisi lisäksi kerätä palautetta palveluista ja niiden käytöstä. Tämä tarjoaisi mahdollisuuden kehittää ennaltaehkäiseviä palveluja edelleen tietoon perustuen ja tarpeita vastaaviksi.
Olemme asettuneet Vihdissä Keskustan kuntavaaliehdokkaiksi ja tuemme kunnassa digitaalisuuden käyttöönottoa. Uskomme, että julkishallinnon digitalisaatiolla on mahdollisuus luoda tulevaisuudessa entistä vahvemmin hyvinvointia. Tämä vaatii ennakkoluulotonta ja rohkeaa matalan kynnyksen digitaalisten palveluiden kehittämistä yhdessä eri toimijoiden kanssa.
Katriina Rauanmaa, YTM, sivutoiminen yrittäjä
Oxana Kyllönen, DI, liiketoiminnan kehityspäällikkö

