Kulttuuri vahvistaa mielenterveyttä

09.06.2021

Kulttuuritoiminnan on todettu vaikuttavan koettuun terveyteen ja hyvinvointiin. Maailman terveysjärjestö WHO:n marraskuussa 2019 julkaistun What is the role of the arts in improving health and well-being? A scoping review -raportin mukaan taide voi tarjota innovatiivisia ratkaisuja monimutkaisiin terveyshaasteisiin. Myös musiikki on merkityksellinen osa kulttuuria ja ihmisyyttä. Musiikki vaikuttaa laajasti ihmiskehoon ja mieleen. Musiikkiharrastusten on todettu kehittävän muun muassa sosiaalista kyvykkyyttä, älykkyyttä, keskittymiskykyä ja luovuutta. Musiikin avulla voidaan vähentää stressiä, lievittää ahdistuneisuutta, masennusta ja kipua.

Koen kunnalle tärkeäksi tehtäväksi tukea kulttuuritoiminnan mahdollisuuksia. Kunnan tulisi pyrkiä toiminnassaan miettimään, miten sen tuottamat palvelut hyödyntävät kulttuurin ja taiteen mahdollisuuksia sekä niihin liittyvää moniammatillista yhteistyötä osallisuuden, yhteisöllisyyden, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Kulttuurin hyvinvointia tukevat vaikutukset ulottuvat läpi koko ihmisen elämänkaaren.

Haluan antaa kulttuurikasvatusta lapsilleni. Haluan, että he oppivat jo varhain kulttuurin merkityksen osana hyvinvointia. Lapseni ovat harrastaneet pieninä musiikkileikkikoulua. Yksi lapsistani ilmoitti 4-vuotiaana haluavansa pianon ja pianotunnille. Näin tehtiin. Usean vuoden ajan hän nukahti iltaisin kuunnellen sinfoniakonserttia cd:ltä. Hän soittaa yhä pianoa musiikkiopistossa. Nuorin lapsistani on paukuttanut 1,5 -vuotiaasta alkaen sähkörumpuja ja saanut 2-vuotiaana kosketinsoittimet huoneeseensa. Puolisoni on kevään aikana hankkinut saksofonin monien eri soittimien rinnalle ja opetellut sen soittamista. Ääniä talossamme on siis monenlaisia.

Puolestaan kaksi lapsistani ovat harrastaneet kuvataidekoulua usean vuoden ajan. Meiltä löytyy monenlaista taidetta kotoa. Yllä oleva maalaus sijaitsee työhuoneessani. Tyttäreni teki sen 10-vuotiaana. Olen tähän maalaukseen erityisen ihastunut. Rakastan myös itse maalaamista. Hektinen arki tarjoaa siihen mahdollisuuden liian harvoin.

Toivottavasti koronarajoituksia pystytään pian purkamaan lisää ja ihmiset pääsevät nauttimaan kulttuurista. Sen tuomia vaikutuksia tarvitsemme jokainen kuluneen raskaan vuoden jälkeen. Kulttuuri on kohtaamista, yhteisöllisyyttä ja sosiaalista vuorovaikutusta, jotka lisäävät koettua hyvinvointia ja vahvistavat mielenterveyttä.