Lasten oikeutena turvalliset ja terveelliset päiväkoti- ja koulurakennukset

09.03.2021

Turvalliset ja terveelliset koulurakennukset puhututtavat kunnassamme. Näin siksi, että monissa kuntamme kouluissa käyvät lapset kärsivät sisäilmaoireista. Erityisesti Nummelan koulun sisäilma on herättänyt keskustelua viime aikoina. Samaan aikaan suunnitteilla ollut Etelä-Nummelan koulukeskuksen rakentaminen ei edelleenkään ole nytkähtänyt eteenpäin. Uuden koulun tarkoituksena on korvata mm. Nummelan koulu. Hanketta on siirretty eteenpäin jo muutaman kerran. Samaan aikaan ympärillä olevia tontteja on myyty markkinoimalla Etelä-Nummelan koulukeskuksen valmistumisella. Nyt alueelle muuttavat uudet lapsiperheet joutuvat laittamaan lapsensa opiskelemaan Nummelan kouluun. Kouluun, jossa lapset oireilevat.

Ennustusten mukaan Vihdin kunnan lapsiluku on pienentymässä. Näin ei kuitenkaan tule tapahtumaan Nummelassa, alueella, johon uutta Etelä-Nummelan koulukeskusta kaavaillaan ja jossa koulut ovat vaihtoehtoisesti joko täynnä tai lapset kärsivät koulun sisäilmaoireista. Kunta maksaa parakeista, joihin edellä mainituista syistä on oppilaita siirretty opiskelemaan. Etelä-Nummelan koulukeskuksen olisi tarkoitus sijoittua alueelle, joka on määritelty Nummelan kasvukeskukseksi. Sitä on kehitetty ja kaavoitettu sekä edeltävinä vuosina että alueen kehittämistä on ollut tarkoitus jatkaa myös lähitulevaisuudessa. Alueelle on kaavailtu myös tunnin juna -hanketta.

Kuntapäättäjät ovat merkittävien päätösten edessä. On syytä pohtia, ovatko pääkaupunkiseudulta kehyskuntiin muuttavat lapsiperheet valmiita laittamaan lapsensa sisäilmaoireita aiheuttavaan kouluun? Entäpä, mitkä ovat ne perusteet, joiden takia veronmaksajat valikoivat, haluavatko he ostaa tontin Vihdistä, Kirkkonummelta vai Nurmijärveltä? Kunnassamme ei ole tarjota lapsille erikoisluokkia tai laajaa kielivalikoimaa opiskeltavaksi, joten millä uusia lapsiperheitä ollaan kuntamme kasvukeskukseen houkuttelemassa?

Nyt on uskallettava tehdä taloudellisesti kestäviä pitkän tähtäimen suunnitelmia ja edetä niiden toteuttamiseen. Sellaisia investointeja, jotka tuovat kuntaamme uusia veronmaksajia.